fbpx

Erityisryhmät

Musiikin tarkoitus on antaa meille välineet ilmaista se mille ei enää ole sanoja “

Veli Vaismaa

Ihmisten ja heidän läheistensä kohtaaminen hoitokontekstissa on erityislaatuista. On kunnia soittaa toiveita ja keikkoja ihmisille, joilla ei ole enää pääsyä taiteeseen.

Perinteet ja omat juuret ovat olleet aina itselleni tärkeitä. Olen kerännyt suuren kokoelman oululaisia perinnelauluja, joita olivat kirjoittaneet paikalliset lauluntekijät ja trubaduurit.

Perinteet antavat meille tunteen siitä, että kuulumme johonkin. Ne ovat osa itseämme, jonka tunteminen on tärkeää. “

Veli Vaismaa

Kokemus on osoittanut, että kaikista ryhmistä löytyy valtavasti energiaa, rytmiä ja musiikillista voimaa, joka aktivoi ja säilyttää toimintakyvyn. Se on voimakkain hoitava lääke, jonka tiedän toimivan ryhmille välittömästi.

Meillä on Suomessa kaikki resurssit mitä tarvitsemme muuttaaksemme hoidon ja hoivan laadun kulttuurin avulla. “

Veli Vaismaa

Oikeat välineet ovat A ja O onnistuneen konsertin järjestämiseen. Musiikki soi ja kuuluu tasaisesti kaikille, juonnot tulevat luontevasti. Muusikon työvälineet ovat parasta laatua. Se takaa onnistuneen konsertin. Kaikki toiveet otetaan huomioon ja merkkipäivät muistetaan!

Konsertoinnin tapahtuminen usealla osastolla ei ole ongelma. Siirrettävällä alustalla soittimet, yhteislaulujen sanat, äänentoisto sekä kaikki tarvittava liikkuvat koko hoitokodin lävitse päivässä. Tilaisuudet luontuvat saumattomasti normaaliin arkeen tuoden siihen juhlaa!